_ SIJOITUSTOIMINTAA JÄRKEVIIN YRITYKSIIN

Kaksikymmentä enkelisijoittajaa yhdellä iskulla

Suomen Piensijoittajain Yhteenliittymä (SPY) on parinkymmenen kokeneen enkelisijoittajan ryhmä, joka sijoittaa lupaaviin varhaisen vaiheen yrityksiin. Tarjoamme yrittäjille ainutlaatuisen verkoston ja tukea yritysten kehittämiseksi seuraavalle tasolle.

SPY:n jäsenillä on vuosien kokemus erilaisilta toimialoilta, eri kasvuvaiheen yrityksistä ja eri kokoisista exiteistä, joiden kokonaisarvo on satoja miljoonia. Haluamme jakaa tätä kokemusta ja olla mukana hyvien foundereiden matkassa.

Meille sijoittaminen ei ole kuitenkaan pelkästään Exceleitä ja Pitch Deckejä vaan haluamme löytää tekemisestään innostuneita ja kunnianhimoisia foundereita, jotka ovat valmiita pistämään itsensä likoon.

Teemme 20 000 - 150 000 euron sijoituksia suoraan omasta taseestamme, jonka lisäksi kukin mukana oleva enkelisijoittaja voi lähteä haluamallaan tavalla kohteisiin mukaan. 

_ KEITÄ ME OLEMME

Sijoittajat esittelyssä


Tiimimme on tehnyt yhteensä toistakymmentä exittiä, joiden kokonaisarvo on useita satoja miljoonia.

Koska tiimissämme on sijoittajia erilaisilla taustoilla, voimme auttaa sinua erilaisissa yrityksen matkalla eteen tulevissa haasteissa liittyivät ne sitten myyntiin, markkinointiin, rahoitukseen tai vaikkapa kansainvälistymiseen.

Autamme mielellämme portfolioyhtiöitämme tekemään parempaa bisnestä.

_ AJANKOHTAISTA

Tuoreimmat sijoitusuutiset

  • 1 joulukuun, 2024

    Vuoden 2024 portfoliopäivät pidettiin Murussa


    Suomen Piensijoittajain Yhteenliittymän perinteeksi muodostunutta portfoliopäivää vietettiin tänä vuonna ravintola Murussa. Ja vähän jatkoillakin.

    Lue lisää
  • 2 marraskuun, 2024

    SPY sijoitti Rowlyyn


    Suomen Piensijoittajain Yhteenliittymä sijoitti nopeasti kasvavaan Rowlyyn.

    Lue lisää
  • 20 lokakuun, 2024

    Timma myytiin Norjaan


    Suomen Piensijoittajain Yhteenliittymä ei pelkästään kuluta rahaa, vaan toisinaan se myös saa rahaa. Tällä kertaa maksajan rooliin pääsivät norjalaiset, jotka ostivat yhtiömme portfoliossa majailleen Timman.

    Lue lisää